Tarinani

Yrittäjäperheen kasvatista asiantuntijayrittäjäksi

Kohti yrittäjyyttä

”Elämänpolkuni yrittäjäksi on tarinani yrittäjäperheen kasvatista, matkailuelinkeinon, järjestötyön ja erityisperheen vanhemmuuden kautta yrittäjäksi – asiakaskokemuksen ja asiakasäänen, ihmisen äänen puolesta puhujaksi.”

Elämänpolkuni

1. Olen Lapista

Nimeni on Pia Ylisuvanto. Asun Lapin pääkaupungissa Rovaniemellä. Synnyin eteläisessä Lapissa, Torniossa. Lapsuuteni asuin Torniossa, Tervolassa ja Keminmaassa, josta lukion jälkeen muutin opiskelun ja työn myötä pääkaupunkiseudulle. Lukiovuosien aikana asuin vuoden Yhdysvalloissa.

2. Paluumuuttaja

Paluumuuttoni pääkaupunkiseudulta takaisin Lappiin toteutui 90-luvun alussa Sodankylän kautta Rovaniemelle, jossa olen viihtynyt yli 30 vuoden ajan enemmän kuin hyvin.

3. Keskeytynyt matkailu-ura

18 vuoden mittainen työurani matkailuelinkeinon myynnin, markkinoinnin, koulutuksen, tutkimuksen ja palvelumuotoilun parissa keskeytyi tultuani vanhemmaksi kahdelle pikkukeskosena syntyneelle kaksospojallemme, jotka mullistivat elämäni ja pysäyttivät minut tärkeimmän eli vanhemmuuden äärelle.

4. Äiti ja omaishoitaja

Perheeni on 4-henkinen erityisperhe, johon kuuluvat meidän vanhempien lisäksi pienen pieninä keskosina syntyneet ja nyt jo nuoriksi aikuisiksi kasvaneet kaksospojat. Juurikin lastemme keskosuus teki perheestämme erityisperheen. Toinen pojistamme on keskosuudesta johtuen erityistä, ympärivuorokautista tukea ja hoivaa tarvitseva nuori erityisaikuinen.

Lastemme ansiosta olen saanut yli 20 vuotisen erityisperhe-elämämme aikana läpikäydä elämän arvokkaita kokemuksia – äitinä, puolisona, omaishoitajana, kokemusasiantuntijana ja -toimijana.

5. Järjestötyön kutsu

Erityislapsiperheen vanhemmuuden ja omaishoitajuuden myötä ohjauduin järjestömaailmaan.

15 aktiivisen järjestövuoden aikana sain olla perustamassa ja luomassa lappilaisille erityislapsiperheille ja heidän verkostoilleen ihka oman vertaistukiyhdistyksen nimeltään Erityislasten Omaiset ELO ry. Yhdistys syntyi meidän erityisperheiden aloitteesta ja toimesta tarjoamaan vertaistukea ja virkistystoimintaa lappilaisille erityislapsiperheille yli diagnoosirajojen.

6. Kokemusasiantuntija, kokemustoimija, kehittäjäasiakas

Yli 20 vuoden aikana palvelukokemuksia erityisperheellemme on kertynyt paljon. Palvelukokemusten hyödyntäminen palveluja kehitettäessä on arvokasta. Kokemustietoani olen jakanut mm. kokemus- ja vertaispuheenvuoroissani, oppilaitosvierailuilla, alan ammatti-ihmisten koulutustilaisuuksissa. Kokemusasiantuntijuus , -toimijuus ja kehittäjäasiakkuus ovat olleet itselleni väyliä kokemustietoni jatkojalostamiselle ja -hyödyntämiselle.

1. Olen Lapista

Nimeni on Pia Ylisuvanto. Asun Lapin pääkaupungissa Rovaniemellä. Synnyin eteläisessä Lapissa, Torniossa. Lapsuuteni asuin Torniossa, Tervolassa ja Keminmaassa, josta lukion jälkeen muutin opiskelun ja työn myötä pääkaupunkiseudulle. Lukiovuosien aikana asuin vuoden Yhdysvalloissa.

2. Paluumuuttaja

Paluumuuttoni pääkaupunkiseudulta takaisin Lappiin toteutui 90-luvun alussa Sodankylän kautta Rovaniemelle, jossa olen viihtynyt yli 30 vuoden ajan enemmän kuin hyvin.

3. Keskeytynyt matkailu-ura

18 vuoden mittainen työurani matkailuelinkeinon myynnin, markkinoinnin, koulutuksen, tutkimuksen ja palvelumuotoilun parissa keskeytyi tultuani vanhemmaksi kahdelle pikkukeskosena syntyneelle kaksospojallemme, jotka mullistivat elämäni ja pysäyttivät minut tärkeimmän eli vanhemmuuden äärelle.

4. Äiti ja omaishoitaja

Perheeni on 4-henkinen erityisperhe. Toinen pojistamme on keskosuudesta johtuen erityistä, ympärivuorokautista tukea ja hoivaa tarvitseva nuori erityisaikuinen.

Lastemme ansiosta olen saanut yli 20 vuotisen erityisperhe-elämämme aikana läpikäydä elämän arvokkaita kokemuksia – äitinä, puolisona, omaishoitajana, kokemusasiantuntijana ja -toimijana.

5. Järjestötyön kutsu

Erityislapsiperheen vanhemmuuden ja omaishoitajuuden myötä ohjauduin järjestömaailmaan.

15 aktiivisen järjestövuoden aikana sain olla perustamassa ja luomassa lappilaisille erityislapsiperheille ja heidän verkostoilleen ihka oman vertaistukiyhdistyksen nimeltään Erityislasten Omaiset ELO ry. Yhdistys syntyi meidän erityisperheiden aloitteesta ja toimesta tarjoamaan vertaistukea ja virkistystoimintaa lappilaisille erityislapsiperheille yli diagnoosirajojen.

6. Kokemusasiantuntija, kokemustoimija, kehittäjäasiakas

Yli 20 vuoden aikana palvelukokemuksia erityisperheellemme on kertynyt paljon. Kokemustietoani olen jakanut mm. kokemus- ja vertaispuheenvuoroissani, oppilaitosvierailuilla, alan ammatti-ihmisten koulutustilaisuuksissa. Kokemusasiantuntijuus , -toimijuus ja kehittäjäasiakkuus ovat olleet itselleni väyliä kokemustietoni jatkojalostamiselle ja -hyödyntämiselle.

7. Yrittäjä

”Elämä on vienyt minut vaiheesta seuraavaan. Unelmani täyttyi.
Perustin yrityksen. Minusta tuli yrittäjä.”

Yrittäjä

Elämä on vienyt minut vaiheesta seuraavaan. Unelmani täyttyi. Perustin yrityksen. Minusta tuli yrittäjä.

Pia Ylisuvanto | Kuva: Laura Vesa

Yrittäjäpolkuni

1. Yrittäjähenkinen asiakaspalvelija

Olen yrittäjäperheen kasvatti. Vanhempani olivat yrittäjiä. Puolisoni on yrittäjä. Olen yrittäjähenkinen ja syntynyt asiakaspalvelijaksi. Ollut sitä aina ja se on näkynyt kaikissa työtehtävissäni ja tekemisissäni elämäni matkalla. Vuosien ajan toivoin, unelmoin ja askel askeleelta valmensin itseäni kohti yrittäjyyttä.

2. Yritysvalmennusten kautta yrittäjäksi

Omaishoitajavuosieni ohessa suoritetut yrittäjyysvalmennukset olivat keinojani tunnistaa vahvuuteni, tehdä tarvittavat markkinaselvitykset, työstää liiketoimintasuunnitelmani talouslaskelmineen, miettiä henkilöbrändiini liittyviä asioita, sulatella ja valmistautua.

3. Asiantuntijapalvelut Pia Ylisuvanto

Vuosien suunnittelu- ja valmistelutyö konkretisoitui Y-tunnukseksi ja yritykseni konkreettiseksi perustamiseksi elokuussa 2022, jolloin yritykseni Asiantuntijapalvelut Pia Ylisuvanto syntyi.

4. Laatupalveluiden puolesta puhuja

Palveluyritykset ovat palvelujen käyttäjiä, meitä ihmisiä varten. Menestyvät palveluyritykset tuottavat laatupalveluja, asiakkaiden tarpeita täyttäviä palveluja. Yrittäjäsydämeni sykkii laatupalvelujen kehittämistyölle.

5. Palveluyritysten menestyksen mahdollistaja

Yrittäjänä haluan olla mukana mahdollistamassa palveluyritysten menestyksen tarjoamalla palvelumuotoilijana ammatti- ja elämänkokemukseni palveluyritysten käyttöön.

5. Palveluyritysten menetyksen mahdollistaja

Yrittäjänä haluan olla mukana mahdollistamassa palveluyritysten menestyksen tarjoamalla palvelumuotoilijana ammatti- ja elämänkokemukseni palveluyritysten käyttöön.

Pia Ylisuvanto | Kuva: Laura Vesa

Asiakaslupaukseni

Esteettömien laatupalvelujen tuottajille ja käyttäjille: ”Yrittäjänä ja palvelumuotoilijana haluan olla auttamassa sote- ja matkailupalvelujen tuottajia tuottamaan esteettömiä ja saavutettavia laatupalveluja”.

Erityistä tukea tarvitseville ihmisille: ”Yrittäjänä haluan olla lisäämässä hyväksyntää ja kunnioitusta erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä, aisti- ja liikuntarajoitteisia, vammaisia ihmisiä, ikäihmisiä, erityislapsiperheitä kohtaan, lisäämällä tietoutta heistä, heidän taidoistaan, tuntemuksistaan ja tarpeistaan”.

Kokemustoimijoille ja kokemusasiantuntijoille: ”Omalla yrittäjä-/henkilöesimerkilläni haluan lisätä kokemukseen perustuvan kokemustiedon arvostusta ja kokemusasiantuntijuuden hyödyntämistä kehittämistyössä”.

Ota yhteyttä